𝚖𝚞𝚜𝚑𝚛𝚘𝚘𝚖 𝚊𝚗𝚝𝚜

\  \  
 |__/ _   .-.
(o_o)(_`>(   )
 { }//||\\`-'

ᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳ

Viimeinen viilaus

Vuosi sitten tein sen ensimmäisen kerran. Sain kauan, vuosia, kirjoittamani romaanin valmiiksi. Tai siis niin valmiiksi, että koin aiheelliseksi lähettää sen ensimmäisille kustantamoille näytille. 'Mitäs sanotte, aika hyvä, auttakees viimeistelemään.' Saatekirjeessä toivoin apua kokonaisuuden tiivistämiseen. Jotain kuulemma kannattaa toivoa, että massimiehet ymmärtävät, etten ole niin pöljä, että kuvittelen tarinan olevan valmis.

Sain kutsun vierailla kustantamossa. Pääsin jatkokierrokselle. Hiljaisuus.

Kesällä jatkoin kirjan muokkausta. Sain leikeltyä 50 sivua, sujuvoitettua kerrontaa ja varmasti paljon muutakin. Muokkaus jatkoi syksyllä. Kävin kirjan en tiedä monnennettako kertaa läpi. Menin laskuissa sekaisin joskus kolmannen editointikierroksen paikkeilla. Kauan aikaa sitten.

Sitten, vihdoin se oli valmis. Lähetin käsikirjoituksen vielä muutamalle valitulle kustantajalle. Koeluetutin uusinta versiota muutamalla luotetulla. Opettelin kirjantaittamisen ja taitoin mokoman itse, koska ei ne kustanna sitä kuitenkaan. Ja palasin muokkausnäppäimistön ääreen.

Keskikohta oli yhä löysä ja loputoooon kuin sielun musta yö, jota se niillä paikoin tarinaa kuvasikin. Ehkä lukijan ei kuitenkaan tarvitse kokea sitä toivottomuutta ja mustuutta itse. Sain saksittua 50 sivua lisää, sujuvoitettua ja varmasti paljon muutakin, ja sitä loputonta pilkkujen lisäilyä ja siirtelyä ja taiton hienosäätöä.

Ja nyt, nyt kirja on vihdoin valmis. Poika opetteli taittamaan kirjan kansia ja sai minusta ensimmäisen asiakkaansa, ja on takakansitekstiä, esittelytekstiä, markkinointisuunnitelmaa ja mitä sitä nyt tällainen yhden hepun kustannustoimitus tarvitseekaan.

Tai siis, se on melkein valmis, melkein. Hinkkasin viime viikon kahta lausetta, vaiheilin muutaman lauseen kanssa; pitääkö vai poistaako, tulee kumminkin sanomista, lisäsin muutamia merkitseviä sanoja, toisaalla vaihdoin sanoja ja poistin lauseista subjekteja. Muutin pari luvun nimeä. Tekemistä on niin vähän jäljellä, en keksi kuin yksien viittausten lisäyksen, että kohta mun on kai pakko ladata se sinne kirjanpainajan alustalle, ihan vain omaksi parhaakseni, että saan tämän vihdoin loppumaan.

Mitä ihmettä minä sitten teen?

ᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳᅳ

Kommentoi
Pääsivu